sunnuntai 28. toukokuuta 2017

8 vuodenaikaa: Jäidenlähtökevät ja retki Kiutakönkäälle


Terveisiä Kuusamosta! Lähdimme Koillismaalle mummilaan viettämään pitkää viikonloppua ja nauttimaan ulkoilusta.

Olen asunut Kuusamossa muutaman vuoden ja vierailen siellä edelleen säännöllisesti. Kuusamo on mielettömän kaunis paikka, jonka luontoa en voi kyllin ylistää. Kansallispuistojen luonnontilassa olevat metsät ja niiden eläimet, raikas ilma ja puhtaat vesistöt, ah, täydellistä. 

Yksi miinus Kuusamossa kuitenkin on, siellä on aina kylmä. Siis kylmempi kuin Rovaniemellä, jossa ei ole kovin lämmintä sielläkään. Myös kevättä (ja kesää) saa Kuusamossa odotella tyypillisesti muutaman viikon pidempään ja niin myös tänäkin vuonna. Rovaniemellä suurimmat joet vapautuivat jääpeitteestään jo muutama viikko sitten, mutta Kuusamossa järvien sulamista vielä odotellaan ja kuulopuheiden mukaan rohkeimmat pilkkivät edelleen. 

Kylmyydestä huolimatta Kuusamossa sijaitsevat mielestäni parhaimmat päiväretkikohteet, varsinkin lapsiperheen näkökulmasta. Yksi niistä on Kiutaköngäs, jonne mekin päätimme lähteä nauttimaan kevätpäivän auringosta.

Kiutakönkään reitti lähtee Oulangan luontokeskukselta, joka sijaitsee noin 50 kilometrin päässä Kuusamon keskustasta pohjoiseen. Vaikka ajomatkaa hieman kertyykin, on luontokeskukselta matkaa koskelle  vain kilometrin verran, joten matka taittuu helposti pientenkin lasten kanssa. Kuusvee ja kolmevee eivät valittaneet matkan pituutta kertaakaan, eikä ketään tarvinnut kantaa, joten helposta reitistä on siis kyse. 


Kiutaköngäs on yksi lempikohteistani, sillä kilometrin matkalla se tarjoilee monipuolisen luontokokemuksen vuodenajasta riippumatta. Tällä kertaa heräilevä luonto tarjosi paljon ihmeteltävää lapsille ja aikuisillekin. Lintujen viserrys ja pyrähdykset, muurahaispesän kuhina ja satunnaiset,  ohi lipuvat jäälautat Oulankajoella saivat aistit avoimiksi ja mielen levolliseksi. Kuinka helppoa läsnäolo noissa olosuhteissa onkaan! 





Kaatuneet ja lahonneet puut tarjosivat lapsille mahdollisuuksia nuoralla kävelyyn ja rinteestä sulava lumi teki solisevia puroja kävelypolulle. Matkan edetessä kosken kuohunta kuului voimakkaammin, vaikka vieressä virtaava joki lipui edelleen rauhallisena. Kilometrin matkan jälkeen, joen virta voimistui. Ylitimme pienemmän kosken puista siltaa pitkin ja tulimme kalliolle, jossa Kiutaköngäs pauhasi täydellä voimallaan kalliouomassa.

Kuva: Petri Puuronen



Kuva: Petri Puuronen

Kuva: Petri Puuronen

Siinä 325 metriä pitkää, punaista kallioseinää vasten pauhaavaa koskea katsellessa alkoi kuusveetä ja äitiä hieman jännittää. Niinpä päätimme siirtyä läheiselle taukopaikalle eväiden syöntiin. Katettu taukopaikka oli hyvin varusteltu. Paikalla oli useita pöytiä, kolme tulentekopaikkaa, halkoja ja vessa sekä parikymmentä muuta retkeilijää, eli paikan hienous ei ole mikään salaisuus. Yksinoloa etsiville Kiutaköngästä en siis retkikohteena suosittelisi, kaikille muille kylläkin! Tänne palaan aina uudestaan.




torstai 18. toukokuuta 2017

Saako psykologi blogata?

Blogissa on ollut viime aikoina hiljaista ja edellisestä postauksesta on vierähtänyt liian kauan aikaa. Pahoittelen.  Syy hiljaiseloon on se, että olen ollut melko jumissa tämän bloggaus-asian kanssa. Olen yhä useammin huomannut ajattelevani, että eihän psykologi nyt oikeasti voi pitää tällasta blogia

Hetken ajan meinasin jo ostaa tämän ajatuksen ja lopettaa bloggaamisen, ennen kuin olin edes päässyt kunnolla vauhtiin. Onneksi silmiini osui kollegan postaus aiheesta ja siihen liittyvä keskustelu suljetussa ammattillisessa facebook-ryhmässä. Näiden myötä tuli toisiin ajatuksiin. 




Blogin kirjoittaminen psykologina ei välttämättä muiden alojen ihmisistä kuulosta ihmeelliseltä, mutta itse törmäsin useampiin ajatuksiin, jotka käskivät painamaan deleteä ja sulkemaan läppärin kannen.

1. Ammatillinen uskottavuus

Joskus muinoin luin psykologien keskustelupalstalta ajatuksia aiheesta ja kollegoiden suunnalta tuli vahva viesti, että henkilökohtaista blogia ei psykologi voi missään nimessä pitää.  Paitsi jos se on puhtaasti ammatillinen, tutkittuun tietoon pohjaava asiantuntijablogi. Muuten menee uskottavuus.
Vaan voisiko joku kertoa, mistä se psykologin uskottavuus oikein koostuu? 

2. Neutraali ammattilainen

En ole varma,  onko tämä vaatimus todellinen niin ammattikunnan kuin asiakkaidenkaan suunnalta, mutta vahvana se psykologien keskuudessa elää. Ajatus siitä, että pitäisi olla tietynlainen, ollakseen hyvä psykologi. Tiedättekö, siis sellainen, joka pää kenossa nyökyttelee ja vähän hymisee oikeissa kohdissa. 

Mutta haluaisitko sinä käydä sellaisen ihmisen luona viikosta ja kuukaudesta toiseen? Nyökyttelyllä ja hymistelyllä, jota myös aktiiviseksi kuunteluksi kutsutaan, on paikkansa vuorovaikutuksessa, mutta olisiko sen psykologin  hyvä välillä jotain sanoakin? Olla joskus jopa jotain mieltä?

Psykologin työssä oma persoona on mitä keskeisin työväline. Neutraaliuden ei tarvitse tarkoittaa persoonan häivyttämistä ja sitä sillä tuskin on alun alkaen edes tarkoitettu. Äärimmilleen vietynä  neutraalius ikävä kyllä tukkii suun. Käy niin, ettei uskalla sanoa enää mitään oikein mihinkään ja ihan turhaan. Empatiaan ja hyvään, kunnioittavaan vuorovaikutukseen kykenevät hyvin monenlaiset ihmiset omilla, persoonallisilla tavoillaan.

3. Mitä jos asiakkaat lukevat blogia?

Se on hyvin mahdollista. Voi olla, että osa asiakkaista kokee asian epämiellyttävänä. Kyllähän omalla nimellään, omasta elämästään juttuja kirjoittava psykologi näyttäytyy inhimillisenä ihmisenä ja tämä voi joitain asiakkaita häiritä.

Saman kysymyksen eteen tullaan kuitenkin myös, jos psykologi käy festareilla, baareissa, leikkipuistossa tai lenkillä. On asiakkaita, jotka eivät missään nimessä halua törmätä psykologiinsa muussa ympäristössä eikä netti tee tähän poikkeusta. Netissä on kuitenkin se hyvä puoli, että jokainen voi valita millä sivuilla käy ja kenen blogia lukee. Leikkipuistossa valinta on hankalampaa.



Blogin pitäminen ja henkilökohtaisista asioista kirjoittaminen on aina asia, jota pitää miettiä. Kuinka paljon haluan itsestäni jakaa? Mihin otan kantaa ja mihin en?

Perustin blogin, koska väsyin lukemaan juttuja, joissa hyvinvointi oli mahdollista vain superihmisille. Sellaisia juttuja, joissa hyvinvointi on sitä, että ruokailut, liikunta ja lepo on suoritettava täydellisesti ja tadaa, olet hyvinvoiva!

Ajattelin, että blogi on minun vastalause jatkuvalle suorittamiselle ja kultaiselle ulkokuorelle. Halusin tarkastella hyvinvointia psykologin silmälasien takaa. Samalla tehdä näkyväksi sitä, että jokainen ihminen on keskinkertainen ja keskeneräinen jossain ja siitä huolimatta voi elää melko onnellista elämää.

Blogista tuli kuitenkin samantien rönsyilevä sillisalaatti monenlaisine aihepiireineen, mutta ainakin se on kirjoittajansa näköinen. Kirjoittajansa näköisenä se pysyy myös jatkossa.