Vaakakapina

Follow my blog with Bloglovin

Tiedätkö tunteen, kun luet hyvän kirjan tai katsot elokuvan ja asiat vaan loksahtavat paikalleen? Sen tunteen, kun yhtäkkiä joku vetää yhteen sen kaiken, mitä oot vuosia omassa päässäsi pyöritellyt? Sellaisina hetkinä sitä jää suu auki tuijottamaan tyhjyyteen ja miettii, että  just näin! Tätähän mä oon miettinyt ja yrittänyt pukea sanoiksi sen seittemänkymmentäkertaa ja tässä se nyt on!

Koin tällaisen hetken noin viikko sitten, kun törmäsin Ylen ja Jenny Lehtisen vaakakapinaan. Siis VAU! Sen jälkeen olenkin sitten kahlannut aiheeseen liittyviä artikkeleita, videoita ja tarinoita läpi, liittynyt facebook-ryhmiin ja ollut lievästi sanottuna innoissani ilmiöstä.

Ai miksi? No siksi, että Vaakakapinassa puhutaan juuri niistä asioista, miksi minäkin tämän blogin perustin. Siitä, että hyvinvointi on muutakin kuin kehon rasvaprosentti ja siitä, että ihmiset voisivat kieltojen ja kontrollin sijaan keskittyä hyväksymään itsensä.

Lukuisat tutkimukset osoittavat, että laihduttaminen on pitkässä juoksussa melko tehotonta puuhaa. Kilot tulevat takaisin, useimmiten vielä korkojen kera. Kuitenkin laihduttamisen ympärillä pyörii valtaisa bisnes. Ihmiset kokeilevat mitä uskomattomimpia dieettejä ja ovat jatkuvasti tyytymättömiä omaan kroppaansa. Pysyviä tuloksia on vaikea saada, koska elämässä tapahtuu kaikenlaista.  Terveellisiä elämäntapoja on vaikea ylläpitää kovan kuormituksen alla. Jatkuvat vaatimukset ja ankaruus itseä kohtaan vain lisäävät kuormitusta ja pahaa mieltä, jolloin painoa kertyy helposti lisää.

Vaakakapinan idea ei kuitenkaan ole siinä, että nyt kun itsesi hyväksyt niin, tattararaa...laihdut!  Idea on siinä, että kelpaat kyllä painoit sitten 50 tai 150 kiloa. Jokainen ihminen ja jokainen keho on rakastamisen arvoinen, päätti sitten painoa pudottaa tai ei.

Hienoa minusta tässä jutussa on se, että se ravistelee meidän keho-orientoitunutta ajatusmaailmaa. Ihminen on paljon enemmän kuin kilojensa summa ja on yksioikoista ajatella, että hyvinvointi olisi mitattavissa puntarilla. Hyvinvoiva ihminen ei ole yhtä kuin hoikka ihminen eikä jokaisella lihavalla ole paha olla.

On vaikea nähdä, miten jokaisen suupalan laskeminen ja vääristä syömisistä syyllistyminen auttaa ketään voimaan paremmin? Vaikka se mahdollistaisi kapean vyötärön. Mikäli painon pudottaminen tai tietyn ihannepainon ylläpitäminen tapahtuu oman mielenterveyden kustannuksella, ei siinä ole mitään järkeä. Jos haluaa oikeasti voida paremmin ja parantaa elämänlaatuaan kannattaa opetella suhtautumaan itseen lempeästi ja myötätuntoisesti.

Tiivistettynä: hyvinvointia hyvällä, pahoinvointia pahalla.

Panda käy salilla

Entinen joogaopettajani kuvasi, että joogatunneilla käy kahta ihmistyyppiä: sotureita ja pandoja. Soturit ovat niitä ihmisiä, jotka venyvät asanoissa kohti ääretöntä ja sen yli. He eivätkä välitä vaikka sattuu ja jalat tärisee. Mitä enemmän tuntuu, sen parempi. Pandat puolestaan nauttivat rauhallisesta tekemisestä. Asanaan asettuminen ottaa aikansa ja ensimmäisen epämukavan tuntemuksen jälkeen he pakittavat äkkiä takaisin kehon mukavuusalueelle. Editystä tapahtuu kyllä pandoillakin, mutta hitaasti. Kuulun ehdottomasti jälkimmäiseen ryhmään. Joogaharjoitukseni on pääsääntöisesti yinjoogaa, jossa pysähdytään asanasta toiseen ja otetaan aika iisisti.

Joogatunneilla pandana oleminen on ok. Nyt olen kuitenkin päättänyt antaa kuntosaliharjoittelulle mahdollisuuden ja pandan luonne haraa vastaan. Ongelmani on se, että salitreeni ei tunnu kivalta.   Ajattelen, että liikunnasta tulisi nauttia ja olen onnettoman huono suorittamaan hampaat irvessä yhtään mitään. Lisäksi kilpailuviettini on lähes olematon, mikä ei tee motivoitumisesta ainakaan yhtään helpompaa.

Kuva: Pinterest

Salikortin hankintaan päädyin käytännön syistä. Kuusvee käy sirkuskoulussa kerran viikossa ja kuntosali sijaitsee samassa rakennuksessa sirkuskoulun kanssa. Kyse on siis ajankäytön optimoinnista. En myöskään, lukuisista aikomuksistani huolimatta, ole onnistunut luomaan kotiin jumpparutiinia (paitsi jos jumppainnostus viikkoa ennen kesälomaa lasketaan rutiiniksi). Ajankäytön ja logistiikan optimoinnin lisäksi työnantajani tarjoaa tyky-kortin, jolla kuukausimaksu hoituu suurimman osan vuodesta. Suhdanteet salilla käymiseen ovat siis kaikin puolin suotuisat.

Ainoastaan ajatus salilla käymisestä on ollut epämiellyttävä, monestakin syystä. Ensinnäkään en viihdy ryhmäliikuntatunneilla. Yhteisjumpissa päällimmäinen fiilis on hätä mukana pysymisestä ja siitä, mitä on luvassa. Hyvin harvoin "jaksaa, jaksaa"-huudot tsemppaavat vaan päinvastoin lisäävät ahdistusta ja tuskanhikeä. Toisekseen, olen ulkoliikkuja. Rakastan kävelyä, pyöräilyä, lenkkeilyä ja teen mielelläni lumitöitä, mutta huhkiminen sisätiloissa erilaisissa pömpeleissä ei kuulosta houkuttelevalta.

Tätä puuhaa rakastan.

Niinpä lykkäsin kortin hankintaa erinäisillä tekosyillä parin kuukauden ajan ja kun lopulta salille pääsin tajusin, että eihän mulla ole hajuakaan miten niitä pömpeleitä käytetään. Aiemmasta salikäynnistä oli vierähtänyt kymmenen vuotta ja laitteet olivat vähän muuttuneet. Sain myös saliohjelman. Vastasin netissä kattavaan kolmen osion kyselyyn, jonka jälkeen wellnesstililleni tupsahti treeniohjelma kovilla painoilla, kolme kertaa viikossa. Meinasi loppua tämän pandan harrastus siihen paikkaan. Ei ehkä ihan validi kysely.

En kuitenkaan antanut periksi vaan ostin personal trainer käynnin. Ennen tapaamista tein selväksi, että tavoitteenani ei ole painon pudottaminen ja salilla aion käydä kerran viikossa. Pt teki uuden saliohjelman, joka käytiin yhdessä läpi laite laitteelta. Tämä on asia, jota ehdottomasti suosittelen kaikille kaltaisilleni aloittelijoille. Oli mahtavaa, kun sai kysyä kaikki penkkien säädöstä liikeratoihin ja linjauksiin.

Yksi ongelma pt:n tekemässä ohjelmassa kuitenkin oli, nimittäin painot. Pt ei kovasta yrityksestään huolimatta ymmärtänyt sitä, mikä tämän pandan motivaation tappaa: liian kova treeni. Pt katsoi ohjelmaan painot, joilla jaksoin juuri ja juuri tehdä sarjan viimeiset toistot. Että tulee niitä tuloksia. Tein näillä painoilla treenin kerran ja sen jälkeen sainkin motivoida itseäni salille uudelleen kuukauden. Niin hyvä olo siitä treenistä tuli...

Kuitenkin muutama viikko sitten, eräs sunnuntaiaamu, hilpaisin salille ja päätin tehdä itselle sopivan treenin pienemmillä painoilla. Sali oli lähes autio ja punttaaminen sujui niin hyvin kuin se tällaisessa pandamoodissa voi sujua. Tällä viikolla jopa nostin (!) painoja. Megasaavutus sanon minä!

Uusi vuosi, sama suunta

Wuhuu! Tästä se lähtee. Vuosi 2017 ja tämä blogi.

En liiemmin harrasta uuden vuoden lupauksia, enkä ole aiempina vuosina tehnyt kovin syväluotaavaa yhteenvetoa kuluneesta vuodesta. Jotenkin miellän vuoden kuluvan edelleen lukukausittain ja näin ollen uusi vuosi alkaa joka syksy, vaikka ylemmälle luokalle en ole kivunnut enää hetkeen. Syksy on siis perinteisesti ollut minulle tilinpäätöksen hetki ja uusien tavoitteiden asettamisen aikaa.

Eilen kuitenkin osui Facebookissa silmääni kollegan suosittelema yearcompass ja päätin kokeilla.
Yearcompassin ideana on käydä läpi kulunut vuosi, fiilistellä hyviä hetkiä ja viipyillä hetki myös niissä ikävissä. Miettiä, mikä ja ketkä ovat auttaneet, antaa anteeksi kaikki vuoden aikana kohdattu paska (mahdollisuuksien mukaan, toki)  ja siirtyä eteenpäin.

Oma vuosikompassini. Kaksipuoleinen tulostus ei vaan mennyt ihan putkeen ja suosittelenkin tarkistamaan asetukset jos päätät tehdä samoin. Tai tulostaa ihan vain niinkuin ehdotettiin, eli paperia tuhlaten yksipuoleisena.

Vuoden summaaminen oli mukavaa, mutta vei yllättävän paljon aikaa. Kuluneen vuoden muistelu vei reilut kaksi tuntia ja sen jälkeen olin niin sipissä, että tulevan vuoden suunnittelua jatkoin vasta seuraavana aamuna. Unelmointiin ja tulevan vuoden "suunnitteluun" käytin vielä tunnin. Aikaa vievää puhaa siis, joskin omasta mielestäni se aika kannatti pohdintaan käyttää.

Mitään hohdokkaita lupauksia tai tiukkoja tavoitteita uudelle vuodelle en tehnyt yearcompassinkaan myötä, sillä realistina tiedän, että tuleva vuosi koostunee pitkälti ei-niin-hohdokkaasta lapsiperhearjesta. En siis ajatellut laihduttaa, treenata tai voida paremmin. Mutta, koska elämä lapsiperheessäkin on joskus satunnaisina hetkinä muutakin kuin erotuomarointia ja pyllyn pyyhkimistä, päätin vuonna 2017 ottaa sitä kuuluisaa omaa aikaa ja kirjoittaa enemmän. Stay tuned.